Mediakompassi: Internet lasten toimintaympäristönä
Lapsen oman tilan ja tietyn itsenäisyyden kunnioittaminen on tärkeä osa hänen kasvuaan. Nettiflirtti ja erilaiset kokeilut nettifoorumeilla eivät välttämättä ole asioita, joita halutaan vanhempien tietoon. Lapset kohtaavat Internetissä sellaisia asioita, joita jouduttiin ennen metsästelemään kirjastojen perähyllyiltä ja piilottelemaan vanhemmilta. Kulttuurintutkija Henry Jenkins on sanonut poikakulttuuria tarkastellessaan, että aikoinaan poikien vanhemmilta salaa leikkimät hurjat leikit metsissä ja takapihoilla ovat siirtyneet tietokoneelle. Kun samat leikit leikitään pojan huoneessa tietokoneella ja vanhempi yllättää pojan leikeistä, voi se aiheuttaa kauhistusta. Asioista kannattaa kuitenkin keskustella ja yrittää nähdä ne oikeassa kontekstissa; tietokoneruudulla tapahtuva asia voi olla leikkiä samalla tavalla kuin vanhat leikit, mutta muoto on toinen. Kyse voi olla kokeilusta ja mielikuvituksen käytöstä.
Tutustu hyötyihin
![]()




